Tervetuloa ehdokassivulleni!
Olen Mirja Salmijärvi, ensimmäisen kauden Vihreiden kaupunginvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas Tampereella. Koulutukseltani olen arkkitehti ja fysioterapeutti. Tällä hetkellä työskentelen suunnittelijana erityisryhmien asumisen ja palveluverkon kehittämisen parissa.
Olen ehdolla kuntavaaleissa keväällä 2025, sillä haluan jatkaa työtäni Tampereella erityisesti ympäristön, lapsiperheiden ja kestävän arjen hyväksi. Tehdään yhdessä Tampereesta ilmastoystävällinen kaupunki, jossa kaikenikäisten on hyvä elää ja asua! Minua voi äänestää Tampereella numerolla 364.
Lue alta vaalikampanjani kärkiteemoista:
Ilmasto & luonto
Mielestäni ympäristönäkökulma tulee huomioida Tampereella kaikessa päätöksenteossa: kaupunki- ja liikennesuunnittelussa, rakentamisessa, energiantuotannossa ja hankinnoissa. Se tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että palvelut ovat lähellä, lasten on turvallista kulkea kouluun, ja että lähiluonnosta pidetään huolta.
Lapsiperheet
Lapsiperheiden asemaa pitää parantaa Tampereella. Lapsiperhepalveluissa painotuksen tulee olla nykyistä voimakkaammin perheiden jaksamisen tukemisessa ja ongelmien ennaltaehkäisyssä. Pulmatilanteissa apua tulee saada nopeasti, jotta ongelmat eivät pääse kärjistymään. Pidän erittäin tärkeänä myös sitä, että varhaiskasvatuspaikan saa kodin läheltä oikea-aikaisesti, ja että henkilöstömitoituksia noudatetaan.
Kaupunkisuunnittelu
Kaupunkisuunnittelussa on mielestäni otettava entistä painokkaammin huomioon suunnitelmien ilmastovaikutukset sekä vaikutukset lapsiin ja vanhuksiin. Kaupungin on oltava terveellinen, turvallinen ja viihtyisä kaikille. Tamperetta on kehitettävä siten, että täällä on entistä parempi asua, opiskella, työskennellä, yrittää, harrastaa ja liikkua. Alueiden eriarvoistumista tulee ehkäistä.

Monikriisinhallinnan vahvistaminen Tampereella
Päätöksenteon tulisi mielestäni perustua tutkittuun tietoon. Tämä tarkoittaa tiedeyhteisön näkemyksien huomioimista päätöksenteossa, perusteltuja vaikutuksenarviointeja sekä uusimman tiedon hyödyntämistä. Jätin 17.2.2025 valtuutettu Milka Hanhelan kanssa aloitteen monikriisinhallinnan…
Lue lisääTule mukaan tekemään parempaa Tamperetta!
Näin voit auttaa:
Liity kampanjatiimiin!
Voit auttaa jakamalla esitteitä, suunnittelemalla tapahtumia, seuraamalla tai keskustelemalla sosiaalisessa mediassa tai vaikka vain kertomalla minusta ystävillesi. Jokainen pieni teko on tärkeä! Jos kiinnostuit liittymään tukiryhmääni, lähetä viestiä: mirja.salmijarvi@tampere.fi
Tue kampanjaa lahjoituksella
Kampanjointi vaatii resursseja – mainoksia, materiaaleja ja tapahtumia. Pienikin lahjoitus auttaa viemään viestiäni eteenpäin. Jos haluat lahjoittaa kampanjaani, onnistuu se kätevästi Vihreiden ehdokasgallerian kautta!
Blogi
Lyhyt esittelyvideo
Tällä lyhyellä videolla kerron tiivisti ajatuksiani Tampereen kehittämisestä:
Vihreitä uutisia:
Sofia Virta astelee Linnaan puvussa, joka lähettää tärkeän viestin: “Olen v
Sofia Virran yllä presidentinlinnassa nähtävä rohkea asu viestii siitä, ettei naisvihalle ja vihapuheelle voi antaa periksi. Virran iltapuku sekä korut ovat peräisin suomalais
Vihreiden Hopsu vaatii: Tavion kehitysyhteistyön järjestörahoitusta koskeva
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu paheksuu kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Tavion päätöstä leikata järjestöjen avustuksia ilman perustetta.
Vihreiden Tynkkynen tukee Orpoa – ja tyrmää Mäkelän välinpitämättömyyden sa
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen tyrmää PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän kylmäkiskoiset lausunnot saamelaisten kokemista vääryyksistä. Tynk
”Tulevaisuus rakennetaan yhdessä.”
Mirja Salmijärvi,
Vihreiden kuntavaaliehdokas





